Tiedottamisen ja mediaseurannan ratkaisut Suomen Partiolaisille
Suomen Partiolaiset on partioliikkeen keskusjärjestö, joka on toiminut jo vuodesta 1972 alkaen. Kyseessä on Suomen suurin nuorisojärjestö, jonka toimintaan osallistuu vuosittain yli 65 000 jäsentä. Kaikkiaan Suomessa on yhteensä 750 lippukuntaa eli partiotoiminnan perusyksikköä.
Laaja-alaisen ja läpi Suomen ulottuvan toiminnan vuoksi Suomen Partiolaisille on tärkeää, että heidän käytössään ovat mutkattomat tiedottamisen ja mediaseurannan työkalut. Näissä Suomen Partiolaiset on jo vuosien ajan luottanut Lianan palveluista ePressi-tiedotejakelupalveluun sekä mediaseurannassaan LianaMonitor-työkaluun.
Helppokäyttöiset työkalut laaja-alaisen toiminnan tukena
Mediaseuranta ja tiedotejakelupalvelu toimivat joustavasti Suomen Partiolaisten ympäri maan ulottuvassa toiminnassa. Työkalujen helppokäyttöisyyden ansiosta Suomen Partiolaiset voivat hyödyntää palveluilta myös muissa piireissään keskusjärjestön alatilejä hyödyntäen. Selkeys ja helppokäyttöisyys ovat lisäksi mahdollistaneet palveluiden käytön kaikentasoisille käyttäjille kokemuksesta ja käytön määrästä riippumatta.