Siirry pääsisältöön Siirry päävalikkoon Siirry alatunnisteen valikkoon

Kuinka hankkia lisää asiakkaita mediaseurannan avulla – 5 vinkkiä

0
Kuinka hankkia lisää asiakkaita mediaseurannan avulla – 5 vinkkiä

Mediaseuranta taipuu moneen käyttötarkoitukseen, kun käyttää hieman aikaa oikeanlaisten hakusanojen perkaamiseen ja seurantojen viilaamiseen. Seurantapalvelulle voi löytää hyödyllisiä kohteita hyvin monenlaisista organisaatioista ja myös läpi organisaatiorakenteen. Sen lisäksi, että asiantuntija voi mediaseurannan avulla löytää aiheita uusiin sisältöihin ja johdon käyttöön saadaan analyysejä viestinnän tuloksista, voi myös asiakashankintaa toteuttaa mediaseurannan avulla.

1. Seuraa oman brändisi mainetta

Hyvämaineinen brändi houkuttelee uusia asiakkaita. Varmista siis mediaseurannan avulla, että oman brändisi maine on kunnossa. Anna mediaseurannan pitää silmällä sosiaalisen median keskusteluja, joissa organisaatiosi mainitaan ja seuraa toimialasi tärkeimpiä avainsanoja yleisesti. Näin sinulla on mahdollisuus pysyä kärryillä myös niissä keskusteluissa, joissa brändiäsi ei mainita nimeltä.

Konkreettinen vinkki:

Avainsanat brändiisi liittyen on tärkeää valita huolellisesti. Avainsanoja voivat olla brändisi nimi, tuotteen tai palvelun nimi sekä alasi avainsanat ja hashtagit. Seuraa, miten haut toimivat ja muuta niitä sen mukaan kuin on tarvetta. 

Kun seurantaasi kilahtaa sosiaalisen median osumia, joiden pohjalta maineesi voi olla vaarassa, vastaa negatiivisiin kommentteihin mahdollisimman nopeasti. Mobiilisovelluksen avulla on helppo pysyä reaaliajassa tietoisena siitä, millaisissa keskusteluissa oma brändi vilahtaa ja pitää hyvää mainetta yllä nopealla reagoinnilla.

Mittaa brändisi maineen kehittymistä ajan myötä ja tarkastele sen muutoksia. Tietyllä syklillä tehtävät media-analyysit ovat erinomainen tapa saada ammattilaisen näkemys brändisi maineen kehityksestä juuri oikeilla mittareilla. Jatkuva arjen mediaseuranta taas pitää sinut kärryillä jokaisesta maininnasta mediassa ja somessa.

2. Analysoi kilpailijoiden strategioita

Mediaseurannan avulla voit analysoida kilpailijoidesi markkinointistrategioita ja selvittää, millaisia kampanjoita ja sisältöjä he käyttävät houkutellakseen asiakkaita. Verrokkiorganisaatioiden tai kilpailijoiden toiminnan vertailu tuottaa yleensä kullanarvoista tietoa parhaista käytännöistä ja viestinnän toimenpiteiden tehokkuudesta. Voit soveltaa käytäntöjä ja tehokkaimpia toimenpiteitä omaan strategiaasi.

Kilpailijavertailua voi tehdä monesta näkökulmasta – työnantajamielikuva on yksi niistä

Konkreettinen vinkki: 

Jaottele seurannat kansioihin, joissa jokainen kilpailija tai verrokkiorganisaatio on omana seurantanaan yhdistettynä hakusanaan tai hakusanoihin, joihin haluat kiinnittää erityistä huomiota asiakashankinnan suhteen.

Seuraa myös kumppaniorganisaatioitasi ja sitä, miten he esiintyvät mediassa. Mieti, olisiko sinun organisaatiosi näkyvyydelle etua, että esiintyisitte yhdessä julkisuudessa? Tällöin organisaatiosi voisi esiintyä edukseen kumppaniorganisaatiosi asiakkaille.

3. Käännä katseesi vaikuttajiin

Vaikuttajamarkkinointi on tehokas tapa houkutella uusia asiakkaita. Käytä mediaseurantaa löytääksesi vaikuttajia, jotka ovat relevantteja tuotteellesi tai palvelullesi ja ota heihin yhteyttä tarjotaksesi yhteistyötä.

Konkreettinen vinkki: 

Voit tehdä seurantoja, joissa yhdistät alaasi liittyviä hakusanoja sanoihin “sosiaalisen media vaikuttaja”, “mielipidevaikuttaja” ja “vaikuttaja”.

4. Hyödynnä dataa

Mediaseurannan avulla voit kerätä tietoa asiakkaistasi ja heidän käyttäytymisestään verkossa. Tämä tieto auttaa sinua kehittämään tehokkaampia markkinointistrategioita ja kohdentamaan kampanjoitasi oikeille yleisöille. Analysoi tietoa säännöllisesti ja muokkaa markkinointistrategiaasi sen perusteella.

Konkreettinen vinkki: 

Datan perusteella voi tehdä esimerkiksi seuraavanlaisia havaintoja: 
  • Mikä on organisaatiomme kohdeyleisö
  • Millaisia ostajapersoonia voidaan tunnistaa
  • Mistä meidän organisaatiomme asiakkaat puhuvat verrattuna kilpailijoihin
  • Mistä muista teemoista he ovat kiinnostuneita

5. Seuraa julkisia pöytäkirjoja

Mediaseuranta on erinomainen työkalu julkisten pöytäkirjojen seuraamiseen ja siten uusien asiakkaiden hankkimiseen. Julkiset pöytäkirjat, kuten kaupparekisteri, viranomaisten päätökset ja ilmoitukset sekä muut julkiset asiakirjat voivat tarjota arvokasta tietoa yrityksistä, joilla voi olla kiinnostusta tuotteisiisi tai palveluihisi.

Konkreettisia vinkkejä julkisten pöytäkirjojen seuraamiseen:

Seuraa yritysten rekisteröinti-ilmoituksia – seuraamalla kaupparekisteri-ilmoituksia voit löytää uusia yrityksiä, jotka ovat juuri aloittaneet toimintansa. Tämä antaa sinulle mahdollisuuden ottaa yhteyttä näihin yrityksiin tarjoamalla tuotteitasi tai palveluitasi.

Etsi yritysten investointi-ilmoituksia – seuraamalla julkisia investointi-ilmoituksia voit löytää yrityksiä, jotka ovat juuri saaneet rahoitusta ja ovat valmiita kasvattamaan liiketoimintaansa. Tämä voi tarjota sinulle mahdollisuuden tarjota tuotteitasi tai palveluitasi näille yrityksille, jotka ovat kasvussa ja etsivät uusia kumppaneita.

Tarkkaile yritysten fuusio- ja yrityskauppailmoituksia – fuusio- ja yrityskauppailmoitukset voivat tarjota tietoa yrityksistä, jotka ovat kasvamassa ja muuttamassa toimintaansa. Voit löytää uusia mahdollisuuksia yhteistyöhön tällaisten yritysten kanssa.

Poimi julkisia hankintailmoituksia – julkiset hankintailmoitukset voivat antaa sinulle tietoa yrityksistä, jotka etsivät tiettyjä tuotteita tai palveluita. Pystyt ehkä tarjoamaan juuri näitä tuotteita tai palveluita. 

Seuraa viranomaisten päätöksiä ja ilmoituksia – viranomaisten päätökset ja ilmoitukset, kuten esimerkiksi rakennuslupahakemukset ja ympäristöluvat voivat tarjota tietoa yrityksistä, jotka ovat juuri aloittaneet uusia projekteja tai laajentavat toimintaansa.

Tarkkaile uusien johtohenkilöiden nimeämisiä – uusi johto saattaa uudistaa organisaatiota hyvinkin vahvalla otteella ja tämä tarkoittaa palveluiden kilpailuttamista. Pääsisitkö näyttämään tuotteidenne ja palveluidenne erinomaisuutta tähän saumaan?

Kertaus vinkkeihimme siitä, kuinka  hankkia lisää asiakkaita mediaseurannan avulla:

  1. Seuraa oman brändisi mainetta
  2. Analysoi kilpailijoiden strategioita
  3. Käännä katseesi vaikuttajiin
  4. Hyödynnä dataa
  5. Seuraa julkisia pöytäkirjoja

Kiinnostuitko mediaseurannan mahdollisuuksista?

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme

 

Tykkäsitkö artikkelista?
Peukuta tästä!
Fanni Mäki
Communications Manager